Taateli.comia huolletaan
Golfmiitti 2014
Maksulliset peli-ominaisuudet ei toimineet
Hyvää ystävänpäivää!
Mitä tapahtuu Playforia Oy:ssä?
Muita uutisia ja kolumneja
Huoltokatko 9.1.
Uudenvuoden pommitukset - Viikko 2
Uusia aakkosvimpaimia
Viikkokilpailu Minigolfissa
Ilotulitus-taustakuvia alehintaan
Siirrä hiiresi otsikon päälle!

Uutisia


« Takaisin Uutiset-sivulle

Yhteisö

Aapelin vuosi 2011 (30.12.2011)

Mitä Aapelissa tapahtuikaan vuonna 2011

Vuosi alkaa olla lopuillaan ja selatessa vuoden uutisia huomaa, että paljon on tapahtunut myös tänäkin vuonna. Tässä artikkelissa kerrataan hieman vuoden puhuttavimpia aiheita.

Aapeliin on tullut tänä vuonna kolme uutta peliä.
Heti vuoden alkaessa tuli Pyramid Panic, jonka nimi myöhemmin muuttui Timangiksi. Peli on parannettu versio Aapelin vanhasta klassikosta, Timangista, mutta pelityylejä peli kuitenkin sisältää vähemmän. Pelin beta-vaihe päättyi parissa kuukaudessa, eli hyvinkin nopeasti kun vertaa vuoden kolmanteen uututeen.
Vuoden toinen uutuus oli Wordz, joka tuli Aapeliin toukokuussa. Wordz on Scrabblen tyylinen lautapeli, jossa tulee kilpailla vastustajan kanssa sanojen keksimisessä. Pelissä ei ollut julkista betavaihetta ollenkaan ja peliin on tullut vain vähän parannuksia.
Syyskuussa Aapeliin tuli vielä kolmas uutuus, TinyTown. Peli on uusista peleistä myös ylivoimaisesti suosituin ja sen betavaihe on ollut todella pitkä (ja se jatkuu edelleen) pelin laajuuden ja monimutkaisuuden vuoksi. Pelissä voi rakentaa monipuolisesti erilaisia rakennuksia ja viljelelmällä voi ansaita rahaa. Peli on ollut alusta asti buginen ja yhteysongelmat ovat olleet todella suuri riesa - kuten betavaiheisten pelien olettaa saattaa. Pelin maksulliset ominaisuudet ovat saaneet myös paljon vastustusta käyttäjien keskuudessa. TinyTown oli myös Aapelin ensimmäinen peli, jota pääsivät testaamaan Aapelin virallisten fanisivustojen betatestaajat hieman ennen Aapelin muita käyttäjiä.

Aapeliin tuli myös aivan uusikin palvelu tänä vuonna. Keväällä saapunut Avatar Studio ei kuitenkaan saanut suurta suosiota käyttäjien keskuudessa ja syyskuusta alken se muuttuikin ilmaiseksi. Rekisteröityneet käyttäjät voivat Avatar Studion avulla luoda kaverikuvia omaan galleriaansa. Kuvaan voi valita ystävälistalta oman ystävän ja taustakuvan useista kymmenistä eri vaihtoehdoista.

Myös Tähtiliigan näkyvyyttä on lisätty kuluneen vuoden aikana. Tähtiliiga sai vuoden alussa oman maskottinsa, Sparkyn. Alkuvuodesta hän järjestikin Playforian puolella muutamia kilpailuja, mutta loppuvuotta kohti hänen näkyvyytensä on vähentynyt. Aapelin puolella hän on näkynyt muistaakseni vain kansainvälisen Sparky's World Cup -kilpailun yhteydessä, jossa kilpailtiin useissa peleissä kansainvälisesti parhaimmuudesta ja lopuksi eniten pisteitä kilpailussa keränneet palkittiin huimilla palkinnoilla. Voittaja tienasi itselleen 5 000 taatelia ja erikoisvimpaimen. Lisäksi Sparky on alkanut näkymään Aapelin uusissa peleissä, Wordzissa Sparky antaa apuja maksua vastaan ja TinyTownissa on pelin aloitustilassa Sparkyn vinkkejä peliin liittyen.

Mutta pelkkää juhlaa ei koko vuosi sentään ollut tänäkään vuonna. Mitalien jyrätessä Aapelin rankingjärjestelmä on menettänyt suosiotaan pelaajien keskuudessa ja koska Aapelin Ylläpidolla ei riitä resursseja järjestelmän korjaamiseen, parantamiseen ja ylläpitämiseen, päättivät he poistaa yleisrankingin syyskuun lopussa. Aluksi yleisrankingin poistuminen sai todella suurta vastustusta käyttäjien keskuudessa, mutta nopeasti rankingin takaisin haikailu myös loppui foorumeilla eikä aiheesta nykyään paljoa keskustelua olekaan.

Haastattelin myös Aapelin asiakaspalvelua vuoden kiinnostavimmista aiheista, tässä heidän vastauksensa:
Aapelin tuki
Alkuvuodesta Playray ja Apaja muuttuivat Playforiaksi, onko teillä suunnitelmissa muuttaa myös Aapelin nimi Playforiaksi lähitulevaisuudessa?
Emme ole muuttamassa Aapelin nimeä.
Playforia on saanut oman maskotin Sparkyn, onko Sparky tulevaisuudessa tulossa myös Aapeliin (korvaako hän esimerkiksi Aapelin Hengen)?
Sparky ei tule korvaamaan Aapelin Henkeä Aapelissa.
Onko taateleiden ja pelimerkkien osto vähentynyt päivinä, joina ei ole tarjousta, koska nykyään tarjouksia on niin usein?
Emme kommentoi tämänkaltaisi asioita ulkopuolisille tahoille.
Koska ilmaistaatelit tulivat takaisin, järjestääkö Ylläpito nyt vähemmän kilpailuita?
Ilmaistaatelit ei vaikuta kilpailujen järjestämistiheyteen.
Miksi Miss ja Mister Virtual -kisoja ei ole järjestetty enää kahteen vuoteen?
On mahdollista että kilpailut tekevät vielä paluun.
Haluatteko paljastaa jotain Aapelin tulevaisuudesta tai kertoa terveisiä Taateli.comin lukijoille?
Palvelua kehitetään jatkuvasti ja otamme mielellämme palautetta vastaan. Terveisiä taateli.comin lukijoille, nähdään peleissä!

Korjausta haastattelun 1. kysymykseen liittyen vielä. Playforia-nimimuutos ei tapahtunut vuoden 2011 alussa, vaan 2010-vuoden lopussa.

Kirjoittaja: Ceres


7 kommenttia

Hummeri5

Okke

10.02.2012 11:16:18

Ceres

Vastaajan nimeä ei näkynyt viestin lopussa, mutta veikkaan itsekin ettei Hanniina ollut.

31.01.2012 12:39:11

kaikki1

Komppaan Crystal Eyesiä ;)
Kysymykset toimivat moitteettomasti, mutta Tuen vastaajalla ei kiinnostusta fanisivuja kohtaan? Tietenkin ylempi taho on voinut kieltää paljastelemasta liikoja, jolloin vastaaja oman turvallisuutensa nimissä vastannut mahdollisimman salaisesti.
Kukas sielä vastaili kysymyksiin? Ainakaan Hanniinalta ei tunnu :p

30.01.2012 22:48:32

Crystal Eyes

Kysymykset olivat ihan hyviä, mutta vastaukset kiersivät kuin kissa kuumaa puuroa. Kysymyksetkin ovat pidempiä kuin vastaukset, joihin olisi voinut lisätä perustelujakin...

19.01.2012 11:09:46

CONST

Nyt ihan oikeasti silmä käteen. Tottakai ne vastaukset ovat lyhyitä jos niissä kysytään asioita joihin ei ihan oikeasti saa vastata etukäteen/koskaan.

10.01.2012 07:56:03

Ceres

Kiitos palautteesta CONST.
Voi olla tietenkin kysymyksissäkin vika, mutta mielestäni haastattelusta tekee huonon myös Tuen erityisen lyhyet vastaukset?
Mutta yritän seuraavana vuonna muistaa vielä kommenttisi ja kysyä Tuelta myös 'parempia' mielipidekysymyksiä.

08.01.2012 13:35:46

CONST

Anteeksi nyt vain, mutta haastattelu oli aivan käsittämättömän surkea. Kysymykset olisi voitu miettiä sellaisiksi joihin oikeasti saadaan mielipiteitä sisältäviä vastauksia - näihin kysymyksiin olisin osannut vastata itsekin. Lukisin paljon mieluummin esimerkiksi Tuen mielipiteitä siitä missä tänä vuonna onnistuttiin ja mitä oltaisiin voitu tehdä toisin. Nyt on vain tuhlattu arvokasta aikaa.

07.01.2012 18:54:09

Tunnus:

Salasana:

Muista minut!     
Unohdin salasanani?
Eikö ole tunnusta?
Pitäisikö näitä galluppeja vaihtaa kuukausittain?

Sinun täytyy kirjautua sisään, jotta voisit vastata Gallupiin. Sisäänkirjaus onnistuu yllä olevasta alueesta.

Tilastointi aloitettu 03.05.2009
Uniikit kävijät
Tänään: 4
Kaikki: 71681
Sivuja ladattu
1485136 kertaa

Tunnuksia: 1709
Juuri nyt
Kirjautuneita: 0
Vierailijoita: 1

Foorumit (Korjauksessa)
Aiheita: 63
Viestejä: 484
Tekstejä
Uutisia: 94
Kolumneja: 12
Miniuutisia: 1014

Peli kaikille sanasepoille! Kytke kirjaimia ja natsaa sanoja oikein - tämän pelin sanasto on hulppea yli 36000!
« Sanapeli »

Sanapeli

Anna palautetta! | © Taateli.com 2006-2014 All Rights Reserved | Käyttöehdot